Lasten kanssa vietetään paljon aikaa ulkona, joten ulko-oleskelutilat ovat tärkeitä. Suosittelen ken rakentaa ja talomallia pähkäilee, miettimään ulkotiloja tarkasti oman perheen tarpeita ajatellen. Sitä helposti keskittyy pohjaratkaisuun ja terassien miettiminen voi jäädä vähemmälle. Terassirakennelmat nostavat kustannuksia paitsi tarvikkeiden myös rakenteluun kuluvan ajan vuoksi. Toisaalta ei liian pientäkään terassia kannata rakentaa, jota sitten joutuisi kenties laajentamaan.
Kuva: Finnlamelli
Talon etupuolen kuistin katto on vielä vaiheessa. Runko on paikoillaan mutta ruodelaudat, aluskate, otsalaudat ja pellit puuttuvat. Finnlamellilta sai lisätilauksesta terassin ja verannan kattovasat esileikattuna piirrustusten mukaan ja numeroituna yllä olevan kuvan mukaisesti, joka on yksi toimituksen mukana saamistamme kuvista. Tällä nopeutettiin hieman asennusta ja jiirien tekoa, kun puutavara on niin sanotusti Precut -paketti. Normaalisti tuo puutavara tulee pitkänä tavarana. Kuistin kattoa eivät tosiaan rakennusmiehet enää ehtineet tehdä lähtiessään seuraaville työmaille, mutta onneksi mies on näppärä ja osaa tehdä sen loppuun. Minä taasen olen askarrellut ikkunaprojektin kimpussa ja valmistellut karalankkuja asennusta varten. Niittipyssy on tullut tutuksi näitä tehdessä, vielä näissä on kyllä puhdetta joksikin aikaa.
Seuraavana ohjelmassa on lisäksi räystäiden maalausta, koska Vesivekin miehet ovat tulossa piakkoin asentamaan meille rännit, syöksytorvet ja tikkaat katolle. Raksantäyteinen viikonloppu on siis luvassa!
Suomen kesässä ja talvessa katettu terassi ei voi olla liian iso. Kauniskin kesäpäivä muuttuu yllättäen kaatosateeksi, yleensä silloin kun pöytä on katettu ja ruoka tarjolla. Ihana hirsitalo tulossa!
VastaaPoistaKiitos! Se on kyllä totta, että vähintään sadekuuro aina kastelee kaikki.
Poista