sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Talvirakentajan tarkistuslista

Rakentaminen tuo kieltämättä helposti mieleen kesän ja t-paitakelit, vaan on talvirakentamisellakin puolensa. Etenkin hirsitalon rakentamisessa talvella on monta plussaa.



ILMANKOSTEUS on kevättalvella ihanteellinen hirsirakentamiseen. Hometta leijuu ilmassa hyvin vähän, joten hirsien suojaamisen kanssa ei joudu olemaan niin tarkkana. Ennen maalaamista laitamme desinfioivan homekäsittelyn kehikkoon, jotta ikäviä pilkkuja ei maalipintaan ajan myötä muodostuisi. Nykyään muuttuneiden EU-säädösten vuoksi hirsiä ei ole valmiiksi tehtaalla homekäsitelty. Keskitalvella ei myöskään pitäisi olla sitä vaaraa, että hirsiä joutuisi kurassa pyörittelemään. Tosin kuka näistä säistä tietää, eilenkin satoi vettä. :D 

TYÖMIEHIÄ voi olla helpompi saada palkattua talviaikaan, kun he eivät ole niin kiireisiä. Työkaluja saa vuokrattua paremmin, kun kysyntää on vähemmän. Varasimme rakennustelineet jo aiemmin, että ovat valmiina kun tositoimet alkavat.

ALENNUKSIA voi saada talotoimittajilta talvirakentamiseen. Meillä on Finnlamellilta talvirakentajan etuna päätykolmioiden toimitus valmiiksi kasattuina, mikä vähentää työtä työmaalla.

TOIMITUSAJAT saattavat olla erilaisia kuin kesäaikaan. Toisaalta tavara voi tulla nopeammin, mutta esimerkiksi betonia saadaan toimittajaltamme vasta huhtikuun alussa. Pohjan valmistelu lattiavalua varten, eli putkitusten ja eristeiden laitto, tehdään maaliskuussa sopivasti ennen valua.

Talvella on toki varauduttava pakkasiin, mutta työvaatteet ovat nykyään tosi hyviä ja lämpimiä. Oleellista on järjestää lämmin taukotila, jossa sormia voi lämmitellä ja samalla tutkia rakennuspiirrustuksia. Lumen kanssakin on puuhaa, mutta ei sitä nyt kauheasti näillä leveyksillä ole. Toistaiseksi raksaelämä talvella on ollut ainakin mukavampaa kuin syksyn kaatosateissa!

Erään illan ohjelmana oli pieni valuoperaatio. Valettiin betonimyllyllä talvibetonista neljä limppua, joiden varaan talon keskellä olevat neljä kantavaa pilaria tulevat. Kierretangot ovat noin pitkät siksi, että tuohon tulee väliin vielä lattiaeristeiden ja valuun paksuus. Limput siirretään paikoilleen sisälle ennen pilarien laittoa. En tiedä menikö vähän vaikeimman kautta tämä, mutta onpahan ainakin tuet pilareille. Tiedä sitten miten muut ratkaisevat vastaavan tilanteen. Pilareiden sijoitteluun tuli vielä jälkeenpäin muutoksia, kun väliseinien on tarkoitus olla kertopuuta ja alkuperäinen rakenne olisi ollut siten, että pilarit kantavat sisälaatan päällä ja kaksi näistä olisi väliseinän sisään askarreltuina massiivipuusta osaksi väliseinärakennetta. Nyt muutetussa rakenteessa pilarit eivät tule painamaan laattaa, vaan ovat omalla perustuksellaan ja anturallaan. Näitä ei tullut syksyllä tehtyä epävarmuuden vuoksi. Talomme kaikki väliseinät tulevat lattiavalun päälle, eivätkä ole kantavia. Ajatus talvivalun onnistumisesta mietitytti hieman, mutta asia ratkesi itsekseen säiden ollessa plussalla viime päivinä. 

Kierrotangot ovat 24 millimetrin tankoja kiinnitettyinä muttereilla "ankkureihin", jotka teetettiin paikallisessa laserleikkausta ja särmäystä eli levyn taivutusta tekevässä firmassa. Itse valumuotit ovat Soklexin pilarimuotit hieman muutetulla korkeudella, erittäin näppärät muotit kun valmiiksi hitsattu raudoitus tulee mukana. Kunhan nämä ovat paikallaan, niin ne toimivat säätöjalkoina pilareille normaaliin tapaan.







Talon pystytyksessä ja katon teossa tarvittavat ruuvit ja konenaulaimen naulat sekä ruuvit terassin tekoon on käyty jo ostamassa. Toinen työn alla oleva urakka on lumenluonti perustuksen päältä ja sokkelin reunoilta. Perustuksen talviuni päättyy tähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti