Tekniikka toki on kehittynyt tälläkin rakentamisen saralla ja meidänkin talo on lamellihirttä. Kyllähän höylähirrestä perinteisin salvoksin voi edelleen tehdä taloja. Tämä modernimpi tapa toteuttaa hirsitalo tuntui kuitenkin meille sopivimmalta vaihtoehdolta. Lamellihirret koostuvat siis halkaistuista ja liimatuista puista, joissa puun sydänpuoli tulee ulos päin, säätä vasten. Näin hirsiseinä on lämmin. Hirsien väliin tulevat tiivisteet on laitettu tehtaalla valmiiksi, joten kehikkoa pääsee heti sitten kokoamaan. Perinnerakentamisessa tilkitsemiseen käytettävää pellavaa tai sammalta ei nyt meidän tapauksessa rakoihin siis viritellä. :)
Lamellihirsi ei painu samaan tapaan kuin höylähirsi, joskin painumisvarat on tietenkin huomioitava rakentamisessa. Höylätty pyöröhirsi painuu eniten. Ikkunat ja ovet asennetaan niin, että pokiin jää riittävä painumisvara. Följarit estävät hirsitalossa seinien pullistumista. Lamellihirsi ei juurikaan halkeile, väänny ja on muutenkin mitoiltaan tarkka, joten siitä voi toteuttaa ilmeeltään varsin moderninkin hirsikodin. Meidänkin taloon tulee moderni hirsiprofiili ja citynurkat, vaikka talon ilmeeseen onkin muuten suunniteltu ripaus pitsihuvilatunnelmaa. Finnlamellin hirsivalikoimasta löytyy tarkempaa tietoa eri vaihtoehdoista ja miten ne vaikuttavat talon ilmeeseen. Meidän talon hirret on helmenhohtavaa kuusta, joka on sävyltään vaaleampaa kuin mänty.
Hirsitalon hyvä sisäilmanlaatu on suurin syy, joka vahvisti meille tämän valinnan! Hirsitalo hengittää ja sisäilmanlaatu on siten erityisen hyvä. Hengittävyys ei tarkoita, että talon nurkissa vetäisi. Hirsitalo tehdään tiiviiksi, mutta hirsiseinän ominaisuuksiin kuuluu, että se tasapainottaa lämpötilaeroja. Vesihöyry pääsee liikkumaan seinärakenteeseen ja takaisin. Kun sisäilman kosteus on tasapainossa, bakteerit ja homeet eivät siellä viihdy. Pölyäkin tulee kuulemma vähemmän, koska staattista sähköä ei synny niin paljoa. Lopuksi taloon tehdään tiiviysmittaus, joka kuuluu talotoimitukseen. Hirsikehikon pystytysvaihe on huipputärkeä ja kannattaa huolella valita taitavat timpurit tuohon työvaiheeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti