keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Salaisia hommia

Eli salaojat ovat nyt paikoillaan, niiden tarkoitushan on siis pitää talon ympärys kuivana. Salaojaputket voi asentaa itsekin, oleellinen juttu on laittaa kaadot oikein, jotta vesi valuu minne pitää. Tämä tarkistetaan laserin avulla mittaillen putkelle kaivettavan kuopan syvyyttä. Jos salaojaputket laittaa itse, työmaan LVI-vastaava tarkastaa, että kaadot ovat oikeassa kulmassa. Periaate on, että kauimpana on kaatoa enemmän ja se pienenee lähentyessä tarkistuskaivoa. Liika kaatokaan ei ole esimerkiksi jätevesiputkissa hyvä juttu.

Sadevesijärjestelmä on vielä eri asia, joskin se on osa hulevesijärjestelmää kuten salaojien kautta kulkeva vesi. Eli katolta veden pois johdattaviin ränneihin tulevat putket kuljettavat hulevedet sadevesijärjestelmään ja pois talon ympäriltä. Tässä vaiheessa on jo hyvä olla yhteydessä asiantuntevaan suunnittelijaan, esimerkiksi sadevesirännejä ja syöksytorvia toimittavaan tahoon. Suunnitteluun vaikuttaa tulevan katon muoto, kuinka sadevedet ohjataan ränneihin ja mistä ne puretaan. Purkupaikkoja voi vähän valita sen mukaan, missä haluaa torvien olevan, mutta pitää myös huomioida kuinka rännikaivoista jatkuvat putket saadaan sopivalla kaadolla. Tässä vaiheessa lasketaan kuinka paljon vettä rännit ja syöksytorvet vetävät. Käytännössä 100 mm halkaisijan syöksytorvet riittävät hyvin pitkälle omakotitalossa ja suurempi laskennan tarve on purkuputkien kaadoissa. Meillä laskettiin, että koko talon sadevedet voidaan purkaa yhden putken kautta, jos kaato on vähintään 11 mm metrillä. Tämä muutos tuli pohdintaan putkia asentaessa ja samalla säästettiin monta metriä putken asennusta. Ylimääräisistä putkista saatiin tehtyä autotallin hulevesien purkua varten varaukset siten, että purku tapahtuu samaan perusvesikaivoon.

Putkien asentaminen oli kaikkinensa isompi homma kuin alunperin kuviteltiin, etenkin kun sadepäivät viivästyttivät hommia, mutta siellä ne nyt ovat lähes kaikki maassa. :) Hommasimme kaikki putket ja tarvikkeet kätevästi Meltexiltä. Sekä salaoja- että sadevesiputket laitettiin routaeristeiden alle. Salaojaputkien ympärille lapioitiin 8/16 sepeliä. Tuo luku tarkoittaa sepelin eli kalliomurskeen raekokoa. Sepeli on siis kalliomursketta, josta on seulottu hieno maa-aines pois. Putkien ympärille voisi laittaa vaihtoehtoisesti erityistä salaojahiekkaa, joka on kai pyöreäreunaista. Maa putkien ympärillä on joka tapauksessa oltava sellaista, joka ei tuki salaojaputkien rakoja, eli hieno aines on oltava murskeesta pois. Salaojaputkien päälle asetellaan vielä suikaleet suodatinkangasta estämään tukkeutumista. Sadevesiputket taas ovat umpinaisia, joten täyttöjä niiden ympärille voi tehdä hiekallakin. Tiivisteet on toki joka liitokseen laitettava ja liukasteaine on tarpeen putkia yhdistettäessä.







Yllä kuvassa maadoituksen kupariköysi, jonka sähkömiehemme kävi kieputtelemassa talon ympärille ja jatkopätkät menevät aikanaan katolle. Kupariköysi toimii talon maadoituksena ja samalla ukkosenjohdattimena. Taloa kiertäessään ja katon nurkista alas laskiessaan se ikäänkuin luo puskurin, johon salamaniskut pysähtyvät, eivätkä salamat tai pallosalamat päädy toivon mukaan sisälle ja pistorasioihin saakka. Tälle ilmiölle on nimikin, Faradayn häkki. Ainakin näin mäen päälle rakentaessa on hyvä herra ukkoseen varautua..







Yläkuvassa saunan kiukaan tuuletusputki läpivientinä. Alla taasen suojaputki pihavalojen sähköjohdoille. Helppo oli tehdä, sen kun leikkaa reiän muottiin veitsellä, pujottaa läpi ja tiivistää sauman uretaanilla.



Tiistaina oli muuten jännä päivä, kun anturan ja sokkelin betonivalu tehtiin. :) Hyvin meni, joskin iltapäivällä kastuttiin melkoisesti iltaan saakka jatkuneessa sateessa. Kerron valupäivästä tarkemmin myöhemmin!

8 kommenttia:

  1. Terve. Sinulla on hyvä ja selkeä tapa kirjoittaaa. Mukava lukea. Jatka samaa rataa.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista nähdä miten tälläinen projekti toteutetaan. Meilläkin odottaa salaoja- ja sadevesijärjestelmien asennus. Olemme päättäneet käyttää siihen suuntaporaus menetelmää ja samalla asennetaan myös maadoituksen kupariputki.

    VastaaPoista
  3. Ostimme puolisoni kanssa viime vuonna vanhan talon johon ei ole tehty kunnon salaojia. Tänä kesänä ajattelimme ne tehdä, mutta työkiireet ja salaojakauhojen puuttuminen lykkäsivät projektin ensi kesäksi. Kuinka te noina sadepäivinä suojasitte työmaata ja pitikö sateen jälkeen odotella, että maa on kokonaan kuivunut ennen kuin pääsitte jatkamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on talonpohjan maaperä hiekkamaata, niin nopeasti se kuivui sateen jälkeen. Eipä mitenkään suojailtu erikseen sitä. Toki jos maaperä on kovin erilaista, ei varmaan aivan niin nopeasti kuivahda.

      Poista
  4. Meidän pitäisi ensi kesänä salaojittaa mökki. Emme tosin ole kuin vasta kartoittaneet erilaisia työmaapalveluita. Saitteko sadepäivinä ollenkaan projektia etenemään? Vähän hirvittää jos on todella sateinen kesä, että miten nopeasti homman saa tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun teimme talonpohjaa ja putkituksia, oli todella sateinen syksy. Kyllä hommat kuitenkin edistyivät, vaikka kyllähän siinä kastuttiin moneen kertaan. Sepä se, kun säille ei oikein mahda mitään!

      Poista
  5. Tuo on kyllä tärkeä vaihe saada salaojat kunnolla asennettua. Meilläkin pitäisi tarkastaa oma sadevesijärjestelmä täällä Kokkolassa. Talomme on yli satavuotta vanha, joten remonttia ja laittamista riittää. Näin syksyisin ei viitsi aloittaa mitään uutta projektia kun sääolosuhteet voi olla mitä on.

    VastaaPoista