Yhteistyössä Sortter Oy:n kanssa
Rakensimme talomme kaikilta mahdollisilta osilta hartiapankin voimin, tämä olikin meille ainut mahdollisuus toteuttaa unelmamme. Vaikka talomme ei olekaan pitkästä tavarasta tehty, vaan talopaketti, tuntui työtä silti olevan ihan riittämiin. Talopaketin osalta voikin tehdä vaihtelevia ratkaisuja sisällön suhteen. Sen väliin mahtuu paljon vaihtelua, että tuleeko tontille vain tietyt materiaalit tai onko kyseessä avaimet käteen toimitus.
Rungon pystytyksen, ikkunoiden asennuksen ja katon tekivät kolme palkattua rakennusmiestä ja työmaalla kävi lisäksi useita ammattilaisia tekemässä tiettyjä työsuorituksia tarvikkeineen. Tällaisia olivat perustuksen muotitus, perustuksen valu ja lattiavalu, muuraukset, maalämpökaivon poraus, lattialämmityksen asennus ja kytkentä, sähköjen kytkennät ja valvonnan, putkityöt vaadituin osin ja valvonnan sekä puhallusvillojen ja rännien asennukset.
Omasta uurastuksesta johtuen meillä on maltillinen asuntolaina, vaikka budjetti silti ylittyi hiukan ja valmistumisaikataulu venyi. Talonrakennuksen luonteeseen kuuluvat yllätykset, joita ei oikein pysty ennakoimaan. Vaikka mekin aluksi laadimme excel-taulukon, johon koetimme laskea kaikkia mahdollisia kuluja ihan ruuvipaketeista lähtien ja jätimme budjetissa varaa odottamattomiin yllätyksiin. Tällaisia rakennusbudjettiin vaikuttavia yllätyksiä voivat olla erilaiset olosuhteista johtuvat viivästykset, lisätyöt ja esimerkiksi tällä hetkellä rakentajien budjettiin vaikuttaa puutavaran hinnannousu.
Olen lainanottajana erittäin varovainen ja asuntolaina onkin ainut laina, jonka olen ollut aikanaan halukas ottamaan ensimmäistä rivitaloasuntoamme hankkiessamme kaksitoista vuotta sitten. Sittemmin rakennuslainaan kyselimme tarjoukset muutamasta pankista. Talonrakentamiseen tarkoitettu laina haetaan samalla tavalla kuin muukin asuntolaina, mutta sen pohjana ovat talopaketin, tontin ja oman työpanoksen perusteella tehdyt laskelmat. Rakennuslaina nostetaan osissa vastaavan mestarin allekirjoittamien valmiusastetodistusten mukaan rakennustyön edetessä. Rakentamiseen kuuluvat stressikäyrät ovat varmasti monella korkeimmillaan siinä vaiheessa, kun koko laina on nostettu ja talo kenties vähän kesken vielä. Talon valmistuttua laina muuttuu normaaliksi asuntolainaksi. Me olemme sitä jo maksaneet takaisin noin kolme vuotta ja toiveena on, että lainaa pystyisi jollakin aikavälillä lyhentämään nopeammallakin aikataululla.
Päätin tarttua Sortterilta ehdotettuun yhteistyöhön, koska talous on aiheena tärkeä. Sortter on kotimainen lainanvertailupalvelu ja yrityksellä on avainlippumerkki. Olen myös kirjoittanut aikoinaan talousaiheista tehdessäni freelancetoimittajan töitä erääseen nuortenlehteen. Minut on onnekseni jo lapsena opetettu säästämään ja olen iloinen, että nykyään monissa blogeissa kirjoitetaan säästämisestä ja talousaiheista siitä näkökulmasta, että jokainen voi tehdä jotakin oman taloutensa kohentamiseksi. Jo pienenkin summan laittaminen joka kuukausi sivuun kasvattaa säästöjä ja myös kääntää haitallisia ajattelumalleja, että raha vain tulisi ja menisi jonnekin, ilman että siihen voi itse vaikuttaa.
Moni kilpailuttaa tasaisin väliajoin sähkölaskut ja puhelinliittymät, mutta myös jo olemassa olevan asuntolainan voi kilpailuttaa. Jos on ottanut klassisen 20 vuoden maksuajalla olevan asuntolainan, on sen kanssa tekemisissä tosiaankin kauan ja tuollaisella aikaperspektiivillä pankkien ehdoissa ja marginaaleissa ehtii tapahtua muutoksia. Jo olemassa olevan asuntolainan voi kilpailuttaa Sortterin asuntolainan vertailupalvelussa. Lisäksi Sortterin blogissa on kerrottu selkeästi kuinka tämä kilpailuttaminen tapahtuu ja miksi se kannattaa.
Mikäli teillä on ajankohtaista rakennusprojektin aloittaminen, on Sortterin blogissa myös hyvää koontia siitä, paljonko talon rakentaminen tulee maksamaan. Oma työpanos on tärkeä asia, millä budjettiin voi vaikuttaa, mutta omat voimavarat ja ajankäyttö on hyvä miettiä läpi realistisesti ja jättää budjetissa pelivaraa niihin yllätyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti