tiistai 21. syyskuuta 2021

Porraspostaus

Pitkästä aikaa vähän nikkarointiaihetta eli tässä tänä kesänä valmistuneet terassin portaat. 

Pääoven rappuset on tehty loivemmilla askelväleillä, mutta takaovilla riittää jyrkemmin tehty porrastus. Lisäksi meillä pääoven portaat ovat kattamattomat, mikä on myös syy loivemmille askelväleille. Terassin porrastus taasen on tosiaan tehty hieman jyrkemmällä askelvälillä. Esimerkiksi Oulun rakennusvalvonnan sivuilla on hyvin selostettu laskentakaavat ja rakennusmääräysten mukaiset askelvälit. Katetuille ja kattamattomille portaille on erilaiset vaatimukset. Alla kuvavirrassa ensimmäisenä siis vertailun vuoksi etuoven loivemmat portaat.

Lisäksi meillä on ollut työn alla portaiden ja terassin kaiteet ja helmalaudat. Osa näistä valmistuikin tänä kesänä! Suunnittelimme yhdessä miehen kanssa tuon kaidemallin auringonsäteineen. Loppujen kaiteiden rakentelu jää kuitenkin ensi kesään. Ensi kesänä koittaa myös sitten talon lopputarkastuksen ajankohta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti