Viime perjantaina Jyväskylän Puustellissa ovella oli vastassa keittiösuunnittelijamme Ville Pohjonen. Hänen kanssaan viimeistelimme aiemmin aloitetut suunnitelmat - ja voi miten hyvät niistä tuli! Ville on käytännönläheinen suunnittelija ja osaa hyvin huomioida lapsiperheen tarpeet toimivalle keittiölle. Hän ottaa huomioon niin kätevän jääkaapin sijoittelun kuin muropaketin säilytyspaikankin. Ville ehdottaa ratkaisuja kuunnellen tarkasti omia toiveita ja visioita. Pari kertaa kävimme jo aiemmin lasten kanssa pohtimassa näitä keittiöasioita ja Villeltä löytyi lapsille pakastimesta jäätelötkin ja leikkipaikalla oli hyvät valikoimat leluja, että malttoivat odottaa.
Päädyimme valitsemaan Puustellin keittiön hyvän laadun vuoksi. Suurimmalla osalla Puustellin kalusteista on M1-päästöluokitus, eli tuotteissa ei ole käytetty liimoja, joihin on lisätty formaldehydiä eikä valmistusprosessissa käytetä raskasmetalleja. Puuovien pintakäsittely tehdään vesiohenteisilla petseillä, lakoilla ja luonnonöljyillä. Niinpä ei tarvitse olla huolissaan hajuhaitoista, joita uusissa kalusteissa voi olla.
Jyväskylän Puustellissa mallikeittiöitä on moneen makuun. Mallikeittiöt oli uusittu juuri kun käytiin vuoden alussa ensimmäistä kertaa katsomassa. Tuntumaa saakin siihen, miltä omat valinnat kaapeiksi tuntuvat käytännössä ja materiaaleja pääsee hypistelemään. Tiesimme haluavamme valkoisen keittiön ja ovimalliksi valitsimme kauniin valkoisen koivupeilioven. Kodinkoneiden valinta on vielä vaiheessa, paikat nyt on selvillä. Jos jotakin yksityiskohtia haluaa vielä tilauksen teon jälkeen muuttaa, on se mahdollista. On tässä kuitenkin vielä vuosi aikaa sovittuun toimitusaikaan.
Kaappien rungot toimitetaan valmiiksi kasattuina ja sisäänkannettuina. Jyväskylän Puustellista saa tarvittaessa keittiölle asennuspalvelun ja sisustuspalvelukin löytyy. Ville käy itse sitten muutamaa viikkoa ennen keittiön toimitusta meillä paikan päällä ottamassa tarkat mitat, jotta kalusteet istuvat todelliseen tilaan, eikä vain piirrustuksiin. Tilauksen yhteydessä saimme kalusteiden ja kodinkoneiden tarkat mitat, joten nyt päästään suunnittelemaan putkituksia, pistorasioiden paikkoja ja valaistusta.
Kuvassa Ville Pohjonen. Alla valintamme keittiön sekä kodinhoitohuoneen oviksi ja pöytätasoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti