sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kadonneen aarteen metsästäjät

Talon pohjatöiden rinnalla on toinen tärkeä projekti meneillään, eli vesikaivon paikan etsintä. Kaivon kaivaminen onkin jännä juttu! Vesisuoniahan etsiskellään niin pajunvitsojen kuin metalliesineiden avulla, kuten lapiolla tai sormuksella. Kyllähän nämä kaivoasiat vähän henkimaailman juttuja on. :) Ja tässä kohtaa huomaa olevansa luonnon armoilla, kun vettä ihan oikeasti on etsittävä ja hyvän kaivon paikan löytyminen, jossa riittää vettä, on arvoitus.

Lisäjännitystä meidän tontilla aiheuttaa kallio, joka kiertää tonttiamme. Usein tosin vesisuonet kulkevat juuri kallion reunan alapuolelle, jonne vedet valuvat. Kallio kopsahtikin vastaan ensimmäisellä kaivuuyrityksellä parissa metrissä. Uutta kuoppaa siis kaivamaan ja peukut pystyyn!

Puustostakin voi päätellä, missä vettä voisi olla. Tiheään koivikkoon todennäköisesti tulee paljon vettä. Sitten jos kuopan pohjalle alkaa ilmaantumaan vettä, onkin seuraava jännityksen aihe veden laatu. Veden laatua voidaan tutkia ja sitä on valmiissakin kaivossa hyvä välillä tutkia. Kaivovesihän on maaperän läpi suodattunutta sade- ja sulamisvedestä muodostunutta pohjavettä, jota ei sen kummemmin käsitellä ennen käyttöä.

Haluaisimme ehdottomasti rengaskaivon, koska sen vesi on pehmeämpää ja usein muutenkin parempaa kuin porakaivon vesi. Rengaskaivo tulee myös paljon edullisemmaksi kuin porakaivon tekeminen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti