Mikkelin asuntomessujen talot sulautuivat kivasti luontoon ja maisemat tulvi olohuoneisiin suurista ikkunoista. Pidin hurjasti talojen pihoista. Pihasuunnittelussa oli ajateltu samalla tavoin kuin mekin, eli piha pidetään hyvin luonnollisena ja helppohoitoisena. Muutamassa pihassa ei ollut nurmialuetta ollenkaan, vaan kunttaa, jota pihakiveykset reunustivat. Pihoja oli koristeltu kiviasetemilla ja istutusryhmillä. Meidän tontti onkin kunttaa omasta takaa, joten tällainen piha on kätevä toteuttaa. Nurmikoitakin oli, mutta pääsääntöisesti robottiruohonleikkurit rouskuttivat pieniä nurmialueita. :) Kyllä minäkin pikkuruisen nurmen meille haluan, sellaisen jonka jaksaa ajaa työnnettävällä ruohonleikkurilla ja johon krokettikenttä mahtuu. Nyt kun tonttia raivataan, kaadetaan puut aika pieneltä alueelta, mutta tietenkin niin, että koneet ja nosturit mahtuvat hommiin.
Terasseista ja pihojen oleskeluryhmistä sai jotain ideoita niistäkin.
Sisältä taloista löytyi sen tyylisiä sisustuksia ja sävyjä, joita mieluusti omaan kotiinkin laittaisi.
Wave oli jännä. :)
Finnlamellin Timberkodin Villa Sukasta poistuttaessa takapihalla oli kiva ylläri - tilava kasvihuone! Tahtoo myös kasvihuoneen. <3 Tämän kesän uutuus Finnlamellilta on hieno
muuttovalmis hirsikotimallisto. Meillä ei muuttovalmista ole tulossa, niin ei ihan näin rennosti voida rakentamista ottaa. Mutta talon paikka alkaa olla tontilla raivattu ja pian seuraa pohjatöiden teko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti