Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä
Kun ei tarvitse enää olla koko ajan pensseli, porakone tai saha kädessä, kerkeää tehdä muutakin näin pitkinä talvi-iltoina, kuten neuloa. Muuan sisustuskokeilujakin on tekeillä nyt kun joulukoristeetkin on kerätty talteen lipaston uumeniin.
Harva varmaan on välttynyt kuulemasta ja näkemästä makramee-töitä sisustuslehdissä. Makramee tai makrame, alunperin siis kirjoitusasuna ranskan kielen aksenttimerkki makramé. Kyseessähän ei ole mikään uusi villitys vaan todella vanha solmeilutekniikka, joka on mitä ilmeisimmin arabien kehittämä 1200-luvulla. Makramee on saapunut Euroopassa ensin Espanjaan ja 1600-luvulla Englantiin. Merimiehet ovat aikoinaan harrastaneet solmeilua punoen riippumattoja sun muita ja ymmärtäähän sen, kun näissä käytetään vähän niinkuin koristeellisia merimiessolmuja. Makramee-lankaa voi myös virkata ja koristella vaikka helmillä. Sitä en tiedä, miten kauan makrameeta on Suomessa tehty, pari vuotta sitten olen itse tainnut ensimmäiset makrameet nähdä. Makramee-töiden pelkistetyssä tyylissä on kyllä jotain hyvin somaa ja skandinaaviseen sisustukseen sopivaa.Makrameelangat ovat olleet jonkun aikaa odottamassa projektikorissa sukkalankojen seurana. Näihin voi siis käyttää erityyppisiäkin naruja, mutta kannattaa katsoa, että lanka ei hevillä purkaudu. Ajattelin ensin tekeväni makrameelangasta seinävaatteen, joka onkin vähän kuin ilmava ryijy, näitä tuntuu monissa sisustuskuvissa nyt olevan. Mutta ehkä teen sittenkin jotakin käytännöllisempää, vaikka kauniita nuo seinävaatteet ovatkin. Tutkailen ensin ideoita ja ehkä ainakin päällystän makramee-langalla solmien kurkkupurkkeja säilytyspurkeiksi. Myös amppelit ja erilaiset verhosysteemit ovat somia. Jotakin käytännöllistä näistä siis varmaan tulee! Adlibriksellä on ideointiin kattava valikoima *makramee-aiheisia kirjoja.
*Ihana makramee -kirjasta (Adlibris) löytyy nimenomaan sisustukseen soveltuvia mielenkiintoisia ideoita, linkissä lisää tietoa jos kirja kiinnostaa.
Kohdalle sattui myös tämä kiinnostava kirja, eli Hannu Rinteen Perinnemestarin materiaalioppi -Mistä on vanhat talot tehty. Kirja edustaa perinteistä rakennusideologiaa luonnollisine rakennusmateriaaleineen ja on kiinnostavaa perehtyä näiden materiaalien perinteiseen käyttöön tarkemmin. Näin jälkikäteen kun materiaaleista tiedetään enemmän, myös niistä, joita ei kannata enää käyttää. Kirja sopii tietenkin etenkin vanhoja (hirsi)taloja kunnostaville, mutta myös uudisrakentajille, jotka ovat kiinnostuneita näistä perinteisistä hengittävistä materiaaleista.*Perinnemestarin materiaalioppi (Adlibris)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti