Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. elokuuta 2025

Kurkkuja ja maissintähkiä

Kesä on kiirinyt elokuulle asti ja puutarhan oksilta saa satoa. Vihreitä ovat vielä raakileet, joten kypsymistä odotellaan.


Kasvihuoneen asukkaina on tuttuun tapaan tomaatteja, paprikaa, kurkkua ja maissia. Toissa vuonna tuli ensimmäinen maissisato juurikin kasvihuoneesta, viime vuonna ne olivat ulkona kasvimaalla eikä satoa tullut. Nyt siis varsinkin viileän alkukesän vuoksi vein ne taas kasvihuoneeseen ja neljä maissintähkää näyttäisi tulevan. Kylmän alkukesän vuoksi maissit jäivät lyhyiksi tänä kesänä, ne alkoivat kukkia varsien ollessa vielä tosi lyhyet, joten varteen mahtuu vain yksi tai kaksi maissia kuhunkin. Alla kuvakimarassa aluksi pari kuvaa keväällä taimia odottavasta kasvihuoneesta ja taimikasvatuksesta. 

Kokeiluna kasvihuoneessa on hengaillut myös vesimeloni, jonka kukkimaan ehtimisestä ei ole takeita. Siemenet eivät millään ensin meinanneet keväällä itää, mutta ihan hyvin se sittemmin on kasvanut. Jospa vielä kukan ainakin ehtisi tehdä. Kerran aiemmin olen kasvattanut vesimelonia ja silloin se kerkesi tehdä aivan pikkuruisen, vain vähän nuppineulan päätä suuremman hedelmän. 

Kirsikkapuita vaivasi keväällä mustat kirsikkakirvat, mutta niiden torjunta onnistui hyvin pesemällä puut painepesurilla ja suihkuttamalla sitten oksiin ja lehtiin raparperien lehdistä keitettyä liuosta. Nokkosvesi kävisi myös. Ihan hyvin tuli pieneksi ja nuoreksi puuksi toisesta kirsikkapuusta kirsikoita, ne on melkein jo kerätty ja syöty. 

Puutarhan kevään muuttajat olivat karviaiset, joista toinen voi paremmin ja toinen aika paljon heikommin. Toivon, että huonovointinenkin kotiutuisi nyt uudelle paikalle paremmin ja tuosta vielä tokenisi. Myös luumupuu siirrettiin keväällä muiden hedelmäpuiden luo, kun se ei vielä ole kukkinut ollenkaan, eikä varmaan oikein viihtynyt talon pohjoispuolella. Nyt ovat enemmän eteläisellä rinteellä kaikki hedelmäpuut, myös sapattivuotta viettävä omenapuu. Mansikkamaalta kerättiin kesän mittaan mukavasti mansikoita, niistä löytyy enää muutamia marjoja.

Niittykukat ja teknisessä tilassa talvehtineet kaksi pelargoniaa ovat ilahduttaneet kukkapuolella. Myös kuunliljat, jotka kukkivat nätisti keskikesällä. 

Kasvihuonekurkut tekivät valtavasti kukkia ja rönsyilivät sinne tänne, joten päätin katkaista ne latvasta, muuten varmaankin olisivat tehneet pelkkiä kukkia. Nyt kurkkujen alut ovatkin alkaneet viimein kasvaa. Sisällä olkkarin ikkunalla viihtynyt ikkunakurkku on ollut kiva. Yrttipuolella rosmariini, basilika ja salvia ovat menestyneet parhaiten. 

Mukavaa elokuuta!











tiistai 14. marraskuuta 2023

Kesän puutarhakooste

Talvi onkin jo ovella, joten vähän on myöhässä tämä puutarhakesän koostaminen. Mutta ei voi mitään, syksy on mennyt meillä sairastellessa angiinaa ja sen liitännäisiä, itselläni on menossa jo toinen antibioottikuuri, toiset perheenjäsenet onneksi selvisivät yhdellä kuurilla. Mutta jospa tästä joulua kohden helpottaa ja mikäpä tässä postauksen myötä muistellessa viime kesän lämpöä.

Mansikkamaa oli kesän iloinen yllättäjä, sillä se kypsytteli mansikoita joka päivä koko kesän ajan aina muutaman marjan päivässä. Lajike on polkaa ja nyt tulleista rönsyistä sai hyvin lisää taimia tulevalle kesälle. Mansikkamaan reunassa oleva siemenestä kylvetty metsämansikan makuinen reunamansikka yllätti kypsyttelemään lokakuun alussa vielä loppuhuipennuksena kesän suurimmat mansikat. Myös kasvihuoneen punakukkainen amppelimansikka teki ahkerasti marjoja koko kesän. Kasvatin viime kesänä myös syötäviä kukkia, eli kuvan ruiskaunokit ovat kasvihuoneen antimia.

Maissit olivat koko kesän kasvihuoneessa ja kerkesivät kypsyttää ihan täysikokoisia maissintähkiä. Kasvihuonekurkku ei sen sijaan onnistunut tänä vuonna. Luulen, että oli virhe laittaa kolme tainta samaan kasvatuslaatikkoon, niille ei varmaan riittänyt oikein ravinteita. Ensi kesänä siis vain kaksi tainta laatikkoonsa. Avomaankurkut tekivät kyllä satoa, eivät tosin niin paljoa kuin viime vuonna. 

Laventeli kukki koko loppukesän ajan ja nyt tajusin hyödyntää tuota ihanaa yrttiä pitkin kesää. Koska kun kukintoja ottaa jatkuvasti käyttöön, se myös tekee niitä lisää. Kävimme vuonna 2010 Ranskassa Provencessa laventelinviljelyalueella pellon laidalla ja niin vain toi kesäinen laventelin tuoksu mieleen tuonkin reissun. Käytän yrttiä jalkakylvyissä ja pienissä tuoksupusseissa vaatehuoneessa. Nyt on meneillään uusi yritys saada laventeli talvehtimaan tällä kertaa maahan kohopenkkiin istutettuna.

Tomaateista yksikään ei ehtinyt kypsyä kasvihuoneessa, kun ilmat alkoivat viiletä, joten keräsin raakileet kypsymään keittiön pöydälle. Hyvin ne kypsyvät sisälläkin ja auringon makeus niissä on näinkin kypsyneenä. Koko elokuun lopusta lokakuun alkuun syötiin siis omia tomaatteja, ei tarvinnut kaupasta ostaa. Pakastimeenkin sain vähän tomaattia kun suurin osa kypsyi yhtä aikaa. Kesän aikana kasvihuoneessa muutamiin runkotomaatteihin tuli latvamätää, jonka kuitenkin sain aisoihin ja vain muutama raakile meni piloille. 

Paprikat muuttivat niin ikään sisälle ilmojen viilennyttyä ja ne ovat kypsytelleet pikkuhiljaa satoaan. Vielä pari paprikaa on tuossa kypsymässä, kohta saa ottaa ne syötäväksi. Paprikahan on monivuotinen kasvi, vaikka sitä yleensä yksivuotisena viljellään, joten koetan tällä kertaa jos nämä vaikka selviäisivät talvesta. 










torstai 29. kesäkuuta 2023

Puutarhan kesä


Kesäkuu kallistuu jo loppua kohti, joten tässä pieni katsaus puutarhan puolelle. Iloinen yllättäjä on kasvihuoneessa asustava amppelimansikka, joka on nyt parin viikon ajan kypsytellyt mansikoita tasaista tahtia. Näin ensimmäisen kerran viime kesänä tällaisen punakukkaisen mansikan ja onhan se ihan jo kukkienkin puolesta tosi nätti. Palramin kasvihuoneessa on ikkunalevyjen välissä kiskot, joihin voi hommata lisäosana kiinnikkeet ja viritellä niihin esimerkiksi amppelikoukkuja tai muita tukirakenteita kasveille.


Kasvihuoneessa talvehtinut laventeli ei selvinnyt, joten hankin keväällä uuden. Viime kesästä viisastuneena se on istutettu hiekkapitoiseen yrttimullalla jatkettuun kohopenkkiin ja toivottavasti se tuossa viihtyy ja leviääkin tai jos sitä saisi lisättyä pistokkaina. Kukinta on laventelissa juuri alkamassa. Tomaattien kanssa saa olla valppaana varkaita poistamassa. Muutama kerkesi kasvaa jo tosi suureksi, vaikka niitä kuinka yrittää vahtia ja poistaa mahdollisimman pienenä. Yksi tomaatin raakile lehtien välistä näyttää kurkistelevan, muut ovat kukkavaiheessa. Tomaattia on neljää lajiketta tällä kertaa, joista yhden kylvö jäi aika myöhäiselle, joten katsotaan ehtiikö se tehdä tomaatteja.

Kasvihuonekurkkua on kahta lajiketta ja maissitkin asustavat tällä kertaa kasvihuoneessa. Jos tila loppuu, siirrän loppukesästä maissiastian ulos, mutta saavat olla toistaiseksi kasvihuoneessa, kun tuntuvat siellä viihtyvän. Viime kesänähän oli ensimmäinen maissikokeilu ja pikkuruiset maissintähkät ne ehtivät silloin tehdä. Katsotaan miten tänä vuonna käy, kun ovat nyt tuolla lämpimämmässä. 

Herneiden tukikepit ovat työn alla, kesäkurpitsat kukassa, retiisejä on syöty jo muutamassa salaatissa ja siemenestä kylvetyt samettikukat ovat alkaneet kukkia. Porkkana ja palsternakka on kylvetty ämpäreihin tällä kertaa. Kesäkurpitsoiden kanssa tein viime vuonna sen virheen, että istutin taimet liian kauas toisistaan. Kesäkurpitsa on normaalisti kai helppo ja satoisa kasvatettava, mutta se tarvitsee ristipölytyksen eli nyt taimet on istutettu lähekkäin penkkiin. Meillä on myös pikkuinen mansikkamaa, jossa viime kesänä ostetut Polka-lajikkeen taimet tekevät nyt ensimmäistä satoa. Ihan raakileita ovat kyllä vielä.

Keväällä kasvihuoneeseen on istutettu nyt sitten se viiniköynnös. Lajikkeeksi valikoitui Somerset Seedles, joka on talvenkestävä ja makea hyvä syöntirypälelajike. En tiedä joko tämä ensi vuonna voisi tehdä satoakin, mutta kunhan nyt kotiutuu paikalleen.

Tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat, maissit ja paprikat on kasvatettu kaikki enimmäkseen viime tai edellisinä vuosina hommatuista siemenistä. Tomaattia hankin muutaman eri lajikkeen siemeniä keväällä, mutta ne tulevat kokeiluun vasta ensi vuonna. Taimikasvatusvaiheesta lähtien tämä puutarhan hoito vie minulla aikaa noin puolisen tuntia päivässä kasteluineen ja muine hoitoineen. Kun jakaa vähän hommia eli jonakin päivänä kastelun lisäksi vaikkapa lisää varastolannoitusta, askartelee tukikeppejä tai poistaa tomaatin varkaita, niin ei ole mitenkään kovin aikaa vievää kyllä ylläpitää tällaista pikku keittiöpuutarhaa.

Tilliä en ole saanut onnistumaan tänäkään vuonna, joten kokeilut jatkuvat. Onkohan tilli jotenkin vaikea kasvatettava? Kalaruokien ystävänä se olisi kiva kaveri yrttimaalla, ehkä se joskus onnistuu. 
Oikein ihanaa kesää ja alkavaa satokautta kaikille!














keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Kasvihuoneen valinta, perustus ja kokoaminen

Viime kesän ehdottomasti mukavin kotijuttu oli saada pihalle kasvihuone. Kasvihuoneen mallin valinta alkaa miettimällä, mikä koko ja materiaali sopisi parhaiten oman kotipuutarhan tarpeisiin. Entä mitä kasvihuoneessa aikoo kasvattaa ja millaisia määriä. Vai aikooko sinne kenties viedä pöytäryhmän ja juoda siellä leivoskahveja. Vaihtoehtoina on siis käytännössä klassinen lasinen tai polykarbonaattilevyistä tehty kasvihuone, harjakattoinen tai kaareva malli.

Polykarbonaatti vei tällä kertaa voiton materiaalin osalta siksi, että se on hyvin kestävää ja suodattaa itsessään auringon uv-säteilyn, eli kasveja ei tarvitse kasvihuoneen sisällä suojella erikseen harsojen tai muiden avulla. Kriteerinä oli myös hankkia normaalikokoinen kasvihuone, johon kuitenkin mahtuu yksi viiniköynnös. Sen istutus jäi ensi kevääseen, mutta köynnökselle on varattu takanurkka jo valmiiksi.

Lisäksi polykarbonaatti on vihannesten kypsymiselle ja kasvukauden pidentämiselle lasiakin otollisempi materiaali. Se myös kestää paremmin jos vaikka jalkapallo osuu siihen tai on mahdollisesti kestävämpi talven haasteissa, joskin ainahan kasvihuone kuin kasvihuone on suojattava lumikuormalta eli pudotettava lunta katolta talven mittaan.

Näillä perusteilla malliksi valikoitui PALRAM Hybrid polykarbonaattikasvihuone alumiinirungolla. Kasvihuone on 4,6 neliön kokoinen ja se näyttää melkeinpä lasikasvihuoneelta, koska seinien muovi on kirkasta. Niinpä se on myös varsin nätti. Katossa on aaltoilevaa ja paksumpaa kennolevyä, joka varjostaa kasveja sopivasti kovimmalta paahteelta. Kasvihuoneessa on tuuletusluukku, ihan manuaalisesti avattava ja suljettava. Tähän on olemassa kyllä myös automaattisesti aukeava ikkuna lisävarusteena. Itse en sitä tarvitse, kun ei ole iso homma käydä avaamassa ja sulkemassa ikkunaa. Rännien päätyihin voi myös tässä kasvihuoneessa laittaa vesiletkut kiinni ja kerätä sadevettä kasteluvedeksi, kätevä systeemi. Olen kyllä yhden kesän perusteella ihan tosi tyytyväinen tähän kasvihuoneeseen! Sinne mahtuu myös yksi kirpputorilta ostettu tuoli, eli kyllä sen kahvikupposenkin voi käydä tomaattien seurana juomassa samalla kun hoitaa kasveja. Siitä tuli yllättäen myös lasten lempipaikka kesäsateella, käydä istumassa kasvihuoneen tuolilla ja kuunnella sateen ropinaa.

Kerkesimme tosin pystyttää kasvihuoneen vasta heinäkuun puolessavälissä ja tämän kesän asukkaat, tomaatit, paprikat ja kurkut, muuttivat sinne heti kun mahdollista. Koko homma alkoi tietenkin perustuksen teolla, joka eteni hissunkissun kesän mittaan. Perustuksen voi toteuttaa kasvihuoneeseen monella tavalla. Alustan on tietenkin tärkeää olla routimaton. Sokkelin ympärys on lapiolla kaivettu ja laitettu soraa pohjalle, jonka jälkeen on tehty muotitus ja pienellä betonivalulla on valettu laatta. Ihan meni porakoneen sekoittimella näin pienen betonimäärän sekoittaminen. Sitten on muurattu kerros leca -harkkoja sekä kaksi kerrosta tiiliä. Kasvihuoneen alumiinirungon sokkeli kiinnitettiin perustukseen ja sittenpä varsinainen kasaus pystyi alkamaan. Tässä vaiheessa myös on helpoin tehdä lattian sisustelu. Laattoja tulee varmaan joskus lisääkin, mutta nyt on vaan hiekka ja muutama laatta käytävänä. Itse kasvit ovat ruukuissa ja muissa astioissa eli ei suoraan maahan istutettuina.

Kasvihuone tuli kahdessa pienessä paketissa ja kasaamisessa meni melkein koko päivä. Osat olivat kyllä selkeästi numeroitu ja kasaus oli varsin kiva projekti. Kannattaa valita tyyni päivä, koska alumiinirunko on kovin kepoinen ennen levyjen asennusta ja kaksi henkilöä tarvitaan kasausprojektiin, jotta etenee mukavasti.

Ensi keväänä voikin taimet viedä hyvissä ajoin keväällä kasvihuoneeseen ja sitten selkeneekin paremmin, kuinka tämä vaikuttaa kasvukauden pidentymiseen. Nyt loppu tomaattisato kypsyi sisällä rasioissa keittiönpöydällä, kun ilmat alkoivat viilenemään. Talven aikana on tarkoitus valita sopiva viinirypälelajike, saa antaa vinkkejä, jos tietää hyväksi syöntihedelmäksi havaitun ja hyvin menestyvän lajikkeen. 

Mitä mukavinta syksyä kaikille!