keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Talonrakennustarina kirjana


Jänniä uutisia! Olen halunnut jo jonkun aikaa blogin puolellakin kertoa pian ilmestyvästä kirjastani, mutta odottanut kuitenkin ensin kirjan taiton valmistumista. 

Talonrakennustarina -Unelma hirsitalosta -kirja ilmestyy kirjakauppamyyntiin parin viikon kuluttua. Kirja pohjautuu blogin kirjoituksiin ja toki siinä on paljon muutakin. Kirjassa palataan takaisin työmaan tunnelmiin, siinä on talonrakennustarinamme paketoituna ja tarjoiltuna yksissä kansissa. Kirja kertoo taustaa, miksi alunperin ryhdyimme projektiin, mitä kaikkea matkan varrella sattui ja tapahtui sekä mitkä ovat mietteet rakentamisen jälkeen. 

Kirjaan on koottu säästövinkkejä rakennusbudjettiin, kiertoteitä rakentamisen kompastuskiville sekä vinkkejä pihan kotipuutarhan perustamiseen. Kirjan lopussa on liitteenä linkki työkaluksi lukijalle rakentamisen alkuvaiheessa laatimaamme rakennuskustannustaulukkoon, joka meillä oli käytössä budjetoinnin apuna. Kirja ilmestyy niin painettuna kuin e-kirjana. 

Lukemisiin!




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja ja hienoa, että olette jaksaneet sellaisen vielä projektin päälle kirjoittaa.

    Tilasin yhden kappaleen vaimolle varoittavaksi esimerkiksi meidän pian alkavaan hirsiprojektiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjan tilauksesta ja toivottavasti lukukokemus on kannustava. Tsemppiä teidän hirsiprojektiin! :)

      Poista