perjantai 26. marraskuuta 2021

Ilmankeveää alpakkalankaa ja alekoodi

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty*-merkillä

Mikä onkaan mukavampaa ja rentouttavampaa näin vuoden pimeimpään aikaan, kuin laittaa takkaan tulet ja ottaa pehmoiset langat esille. Syksyn neulekausi käynnistyi lasten villapaitojen myötä, tässä valmiina ensimmäinen. Lankana on todella pehmeä ja helposti kudottava *Drops Designin Air -lanka, jolla olen jo aiemmin kutonut yhden villapaidan itselleni. Airista on tässä paidassa käytetty väreinä sammalenvihreää, luonnonvalkoista, riikinkukonsinistä (påfågelblå) ja ruskeaa. Sitten pääseekin aloittamaan toista villapaitaa, josta tulee toiveiden mukaisesti kokovihreä. 


 Kirjoneulettahan näissä islantilaisneuleissa voi myös halutessaan helpottaa vaikka muuttamalla kirjoneule kolmiväriseksi tai jättämällä hihansuiden kirjoneule kokonaan pois, jos siltä tuntuu. Ohje tähän neuleeseen on otettu *Vedis Jonsdottirin neuleohjekirjasta Islantilaisia neuleita, malli on Kambur Harjanne. Tämä malli aloitetaan helmasta kutoen kainaloihin saakka, sitten tehdään hihat, osat yhdistetään ja lopuksi neulotaan kaarrokekuvio. Olen yrittänyt löytää sopivaa islantilaisneuleohjetta, jossa neulomissuunta olisi ylhäältä alas, mutten vielä ole löytänyt mieleistä ohjetta.

 Jos neulomisintoa on tai tarvitsee pukinkonttiin kirjapaketteja, *Adlibriksellä saa nyt koodilla BLACK21 10% alennuksen vaikkapa näistä langoista ja neuleohjekirjasta. Alekoodi on voimassa 28.11.2021 saakka, alennus ei koske oppikirjoja, digikirjoja eikä lahjakortteja. 



1 kommentti: