Nurmikon perustaminen jäi ensi kesään, mutta jotakin puutarhajuttuja on ehditty tänä kesänä pihalle tehdä. Pari loppusyksystä istutettua asukkia, syyshortensia limelight ja hansaruusu, ovat kotiutuneet mukavasti.
Etenkin syyshortensia teki ilahduttavan paljon kukkia jo näin ensimmäisenä kesänä! Kukat limelight -lajikkeessa eivät siis syksyn mittaankaan muutu voimakkaamman sävyisiksi, ne muuttuvat vain aivan hennosti vaaleanpunaisiksi. Istutuksen jälkeisenä päivänä hortensiasta katkesi heti yksi oksa, kun joku myräkkä sattui kohdalle. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja kasvupaikka vaikuttaa sille mieleiseltä. Syyshortensia on istutettu pihan reunalla paikaan, mihin sadevedet johdetaan. Maa pysyy kuitenkin niin kuivana, ettei vesi seiso siinä kohdalla. Tämä taitaa olla hortensian kasvupaikkaa valitessa oleellisinta. Nyt vain on laitettava jotakin suojausta sille talveksi, ettei oksia taittuisi kovin paljoa lumen painosta.
Toinen uusi asukas pihalla on hansaruusu, joka kerkesi lopukesän istutuksena tehdä pari kukkaa. Muuten on tarkoitus tuoda lähinnä kotikontujeni vanhoja perennoja puutarhaan. Odotan innolla, että pihalle pääsevät muuttamaan pistokkaat syreenistä ja juhannusruususta.
Tänä kesänä paljon puutarhailoa toi terassilautojen pätkistä nikkaroitu istutuslaatikko, jossa meillä oli herneitä, härkäpapuja, retiisejä, porkkanoita, punajuurta ja yrtteinä persiljaa, basilikaa ja korianteria. Tämä pikkupuutarha oli kiva kesäpuuha ja varmaan teemme lisää istutuslaatikoita myöhemmin! Myös lavakauluksilla voi täydentää laatikkopuutarhaa, jos laudanpätkät loppuvat. Yhteen laatikkoon voisi ainakin jatkossa laittaa pikku mansikkamaan.
Kesäkukista itselleni uusi tuttavuus oli siemenistä kylvetty kaunis pioniunikko. Oli hausta yllätys seurata aamulla, että minkä värinen kukka sieltä milloinkin on auennut. Pioniunikko kukki hyvin pitkälle syksyyn, vielä lokakuussa tuli uusia kukkia. Myös krassit kukkivat lokakuussakin vielä.
Yllä olevat auringonkukat eivät ole omia kasvatteja. Muutamia auringonkukkia meillä oli kyllä kasvamassa, mutta siementen kylvö jäi turhan myöhälle. Lopulta varmaan muutama kukka olisi kerinnyt syksyllä puhjeta, mutta tuulenmyräkkä katkaisi yhden varren ja seuraavana yönä joku eläin oli käynyt syömässä loput varret. Jospa paremmalla onnella ensi kerralla!
Ruukkuruusu ja pelargoniat muuttavat talveksi puolilämpimään varastoon. Jännää etenkin pelargonioiden osalta katsoa, saako niitä talvehtimaan. Nehän pitää sitten leikata alas kevättalvella. En ole aiemmin kokeillutkaan pelargonioiden talvettamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti