Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesäisiä hetkiä tontilla

Lämpimistä päivistä ja kesästä on koitettu nauttia lievästä kaaostilasta huolimatta. Ihmeen vähän toisaalta häiritsee, että osa tavaroista on nykyisessä kodissa, osa jo viety rakennusajan majapaikkaamme ja kaikki on vähän hujanhajan. Nelitassuiset huiskuhännätkin tuntuvat miettivän tilannetta. Toisaalta oma olo on rauhallisempi kuin aikoihin, on kiitollinen ja onnellinen siitä, että päästään pian aloittamaan oman kodin rakentaminen.



Meillä on rakennuslupa! Ja aloituspalaverikin sovittuna. Aloituspalaveri pidetään rakennusvalvonnan kanssa ja mukaan tulee rakennustarkastaja, me itse sekä pääsuunnittelija/vastaava mestarimme. Palaveerauksen jälkeen käydään tontilla tekemässä katselmus. 

Tässä kesähetkiä tontilta, lasten kanssa käytiin tutkimassa tulevia leikkipaikkoja ja pihapuita. Löytyipä metsämansikoitakin evääksi, vaikka myöhässä kypsyvät kyllä tänä vuonna.











Harkkoperustuksesta on luovuttu ja sittenkin päädytty betonimuottiperustukseen. Siitä sitten lisää tuonempana. Viikonlopun ohjelmassa on käydä merkkaamassa talon nurkkien paikat tontille. Viemäröintejä ja muita ihanuuksia on suunniteltu tällä välin. :) Onko kokemuksia Unidrainin tai Vieserin lattiakaivoista? Unidrainin MatLine älykäs kuramattokin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ensinhän ajateltiin jättää ritilä kodinhoitohuoneesta pois, mutta viime kevät oli aika kurahousurumbaa ja sai toisiin aatoksiin, eli taidetaanpa sittenkin laittaa Kurasyöppö tai vastaava. :)

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Talokuvia ja lohkomista




Kuvat: Finnlamelli

Tässä talo Finnlamellilta saadusta 3D mallinnuksesta napattuina kuvina. Kun katsoo näitä nyt, niin muuttuihan se alkuperäisestä pohjapiirroksesta aika paljonkin. Valitsimme pitkän pohdinnan tuloksena paksumman 240x260 hirren. Tällöin talon ulkomitat pysyvät samoina, mutta sisältä lähti pari neliötä pois. Huoneistoalaa taloon tulee 143m2.


Tontilla on puita jo kaatunut, joskaan ei talon kohdalta vaan tontin rajalta. :) Lohkominen oli uusi kokemus, joka suoritetaan siis lahjakirjan tekemisen ja lainhuudatustodistuksen saamisen jälkeen maanmittarin toimesta. Mukana toimituksessa on oltava moottorisahan ja vesurin käyttötaitoiset henkilöt sekä asianosaiset. Vanhat rajat avataan tarvittaessa homman edetessä ja leka heiluen laitetaan uudet rajapyykit. Uudelle kiinteistölle annetaan samalla nimi. Noin kuukauden kuluttua postilaatikosta odotellaan saapuvaksi omaa kiinteistötunnusta, jonka jälkeen voi hakea sähköisen panttikirjan rakennuslainaa varten. 

lauantai 27. toukokuuta 2017

Aurinko + kallio

Mietittiin vähän piha-asioita ja mies askarteli mallinnuksen siitä, mistä suunnasta aurinko paistaa talon pihalle mihinkin aikaan vuodesta. Mietinnässä on talon asettelu tontille, kun toiveena on aamuauringon kajo keittiöön ja toisaalta se, miten olohuoneen suuriin ikkunoihin osuu päivän paahde.

Piha-alueet on tarkoitus pitää aika metsäisinä, toki vähän tulee nurmikkoakin. Maasto tontilla on kuivaa, eikä mitään keidasta ole tarkoitus pihaan laittaa. Mutta vuorimäntyjä, tuijia ja alppiruusuja istutetaan sitten. Alppiruusut luultavasti menestyvätkin tuossa talon etupuolella, joka jää varjoisemmaksi. Ilta-aurinko tulee paistamaan terassille. Terassia suurennettiin alkuperäisestä mallista, jotta siihen mahtuu niin ruokapöytä ja grilli kuin ulkokalustesohvammekin. Kaaviosta siis näkee, mihin kellonaikaan minäkin vuodenaikana aurinko paistaa olohuoneeseen. Auringon korkeutta tämä ei kerro, mutta sekin on laskettavissa SunEarthTools.comista saatavan kaavion avulla, johon syötetään halutun sijainnin koordinaatit.





Löydettiin projektiimme pääsuunnittelijana ja vastaavana työnjohtajana toimiva henkilö ja yhteistyö hänen kanssaan on alkanut mukavasti. Rakennuspiirrustuksiin on vielä tehty muutamia muutoksia, joita ilmeiseti rakennusvalvontakin paikkakunnallamme vaatii, esimerkiksi vessaan ja kodinhoitohuoneeseen lisättiin lattiakaivot. Muutamaa muutakin yksityiskohtaa on täsmennetty piirrustuksiin, kuten följarit siirretty näkyviin. Samalla on koottu muita tarvittavia liitteitä rakennuslupaa varten. Niin ja tonttikin on nyt ihan virallisesti meidän. :) Että pikkuhiljaa asiat etenee!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Uusia alkuja

Tästäpä se alkaa! Niin blogin kirjoittaminen kuin muutenkin konkreettiset valmistelut uuden kotimme rakentamiseksi. ’Talokuumeen’ ensioireet taisi ilmetä parisen vuotta sitten, kun ystäväperheen omakotitalo valmistui. Sitä ennen meillä oli ennemminkin ajatuksena hankkia vanha remontoitava talo. Ruuhkavuosissa rämpivänä perheenä mietittiin, onko nyt oikea aika ryhtyä rakentamaan. Kun nykyisen kodin neliöt alkoivat tuntuvat ahtaalta, huomattiin pöydälle kasaantuvan talofirmojen esitteitä. Toiveet kodin mahdollisimman terveestä sisäilmasta ja ekologisesta rakentamisesta saivat hirsitalotoimittajien esitteet asettumaan pinon päällimmäisiksi. Tutustuminen muutamiin uusiin hirsitaloihin Jyväskylässä ja Finnlamellin esittelytaloon Alajärvellä vahvisti hirsitalon tuntuvan omalta jutulta! Nyt talomalli ja pohjaratkaisu on päätetty, ja elämääkin alettu järjestellä rakentamisen mukaan. 

Kovin kiireisellä aikataululla ei aiota rakentaa, vaan rauhassa miettiä asiat loppuun asti ja tehdä paljon itse omien resurssien mukaan. Rakennuslupa lähtee pian hakuun ja metsän raivaus, pohjatyöt sekä perustus on tarkoitus tehdä kesän aikana. Hirsikehikon pystytystä on suunniteltu talvelle. Katsotaan milloin taloon sitten päästään muuttamaan, ehkä jouluksi 2018 tai seuraavaksi juhannukseksi :) Talonrakentamisen myötä jää samalla taakse yli 15 vuotta kaupunkielämää ja maaseutu kutsuu. Tontilla onkin käyty tasaisin väliajoin kävelemässä, fiilistelemässä ja suunnittelemassa. Tässä muutama kuva tulevasta talon paikasta. Tervetuloa seuraamaan taloprojektiamme!