Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. marraskuuta 2020

Kylppärikatsaus

Kylpyhuoneesta en olekaan vielä laittanut kuvia lähinnä siksi, että siellä ei ole vielä lamppua ja on siten aika hämärää kuvailla. Instagramin puolellakin on kyselty kylppärin pohjasta, joten tässä nyt muutama kuva! 


Kylppärin pohja on kyllä toiminut hyvin. Varmaan wc-nurkkaus olisi ollut kätevä myös heti ovensuussa, jotta sukat eivät kastuisi, jos käy siellä kun lattia on märkä. Tosin äkkiä lattia toisaalta kuivuu, kun on lattialämmitys. Kaksi suihkua on ollut tosi toimiva juttu lasten kanssa. Samoin oli hyvä mahduttaa pikkuinen käsienpesuallas vessanurkkaukseen. Olisihan tuossa väljemminkin tietysti wc-kalusteet mahtuneet olemaan, mutta nyt nurkkaan mahtuu vielä kylpyamme tai poreamme, jos sellaisen joskus siihen haluaa.

Muistan sen tunteen kun tajusimme, että budjetti ei enää jousta rakentamisen loppuvaiheessa muutaman aiemmin tulleen yllätyksen vuoksi, emmekä pystyneet palkkaamaan laatoittajaa kylpytiloja laatoittamaan. Niinpä laatoitukset koko kylppäriin ja kodinhoitohuoneeseen oli tehtävä itse. Vedeneristysten laittaminen oli minulla nakkina ja se olikin varsin mukavaa hommaa, vähän kuin maalaamista. Vedeneristykset oli toisaalta alunperinkin kyllä tarkoitus tehdä itse. Tässä muistutuksena Viekkaita vedeneristyksiä -postaus vedeneristysten laitosta. 

Hyvinhän laatoitukset näin jälkikäteen ajatellen saatiin tehtyä itsekin. Näissä kylppärin laatoissa pystyimme muutenkin säästämään, kun valkoinen laatta on II-luokan laattaa. Kalliimpaa aaltokuvioista laattaa on vain kaistaleena seinässä. Saippuasyvennyksessä ja lattiassa on lisäksi vähän Majakiven jokikiviä.





Sauna ei vielä ole käytössä, siellä on edelleen muurin ja kiuasseinän laatoitukset tekemättä sekä lauteet ja kiuas laittamatta. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa ja ennen lopputarkastusta ainakin tehdään saunakin valmiiksi. Saunan katossa on tähtivalot kyllä jo toiminnassa.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Asuntomessut Mikkelissä osa 1 - Kylppärit & keittiöt

Mikkelin Asuntomessuilta mukaan lähti monta ideaa ja vahvistusta aiemmille päätöksille. Kirkonvarkauden messualue Saimaan rantamaisemissa on kyllä hurjan viehättävä!

Messureissun tarkoitus oli katsoa etenkin keittiöitä, kylppäreitä, kodinhoitohuoneita sekä teknisiä ratkaisuja. Pidin kovasti kylpytilojen ja ylipäänsä koko messualueen luontoon sulautumisesta ja harmoonisista sävyistä. Värejäkin oli kuitenkin mukavasti piristyksenä. Mustia keittiöitä ja kylpyhuoneita oli kyllä paljon niitäkin, mutta tummanpuhuvat sävyt kun eivät nappaa, niin sivuutetaan ne tässä. Kameran linssin eteen päätyi omaa silmää miellyttävät jutut, kuten luonnonkivien käyttö ja kivat persoonalliset yksityiskohdat. :)

Omaan taloon mietittiin jo aiemmin Unidrainin lattiakaivoja ja pesutiloissa messutaloissa olikin paljon seinän vieressä olevia lattiakaivoja. Tällöin kaadot on helpompi tehdä, kun ne tehdään seinää kohti viistoon. Tämä taas mahdollistaa suurienkin laattojen käyttämisen lattiassa. Erikokoisia ja -suuntaisia laatoituksia oli käytetty kivasti. Nyt on pohdittava jo näitäkin asioita, kun lvi-suunnitelmat on meillä juuri tekeillä. 

Huomio kiinnittyi valaistukseen, meidän mieleen on luonnollinen epäsuora valaistus seinän vierestä. Kylpytiloissa oli myös tehty seinälaatoituksia vaikkapa kahdella eri laatalla eri tasoihin niin, että väliin jää hylly pesuaineille ja muille purtiloille. Kiva idea tuokin!






















Keittiöiden yleisilmeet oli moderneja ja simppeleitä, niistäkin huokui luonnollisuus, valoisuus ja raikkaus. Saarekkeita oli paljon ja sellainen meillekin on tulossa. En ole aivan varma onko kiva, että hella on sijoitettu saarekkeeseen. Mietityttää kattiloiden kiikuttaminen lattian yli tiskikoneeseen, enkä tiedä haluanko pitää kokkausnäytöksiä, kun hella on niin keskeisellä paikalla. Jotenkin vesipiste ja hella melko vierekkäin tuntuu kätevimmältä. Mukavaa voisi olla, että saareke on kokonaan lasku- ja pöytätilaa, jossa on tilaa leipoa lasten kanssa, valmistella uuniruuat ja lukea aamun lehti.  











Hirsitalot tietenkin vetivät puoleensa messuilla. :) Meidän pääsuunnittelija ja vastaava mestarimme rakennusmestari (AMK) Heikki Liukkonen, on toiminut asuntomessuilla kohteessa 11 samaisissa tehtävissä. Hän on luotsannut valmiiksi myös monta Finnlamellin taloa ja kesäasuntoa! Heikiltä on saatu paljon käytännönläheisiä ja terveellisen asumisen näkökantoja huomioivia vinkkejä kotimme suunnitteluvaiheessa.

Seitsemän tunnin tarpomisesta alueella riittää antia toiseenkin tekstiin. Palataan pian!