Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Äänikirjoja ja kevätsiivousta

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä  

Luen paljon kirjoja ja mieluiten kyllä luen ne edelleen aivan klassisessa muodossa, samoin kuin sanomalehdetkin. Pari vuotta sitten kuitenkin kokeilin äänikirjapalvelua ja joissakin tilanteissa opin kuuntelemaan kirjan myös luettuna. Siivoaminen, haravoiminen tai vaikka polttopuihin liittyvä homma on sopivaa aikaa kuunnella äänikirjaa. Joskus kyllä haluan keskittyä täysin kuunneltuunkin tarinaan ja silloin en tee muuta. 

Äänikirjat on siitä kivoja, että ne ovat sopiva matalan kynnyksen ovi astua taas kirjojen ja pitkien kerrottujen tarinoiden maailmaan, jos tällä selailun aikakaudella kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle. Jotkin kirjat sopivat kyllä minusta paremmin itse ajatuksella kaikessa rauhassa kirjan sivuilta luettaviksi, kuten erilaiset oppaat tai filosofiset syvällisemmät tarinat, joita vanhat kirjallisuuden klassikot ovat. Kuitenkin etenkin elämäkerrat toimivat minusta hyvin kerrottuina ja äänikirjojen lukijat ovat nykyään tosi hyviä ja taitavia. Moni kirjailija lukee kirjansa myös itse nauhalle, mikä on mukavaa sekin.

Itselläni on tällä hetkellä tai hiljattain ollut kuuntelussa mielenkiintoinen Heikki Mansikan Hornet-lentäjä, Mirkka Torikan koskettavaakin koskettavampi Rakas katastrofini ja Helena Telkänrannan Millaista on olla koira -kirja, joka sisältää uutta tutkimustietoa koirista. Joskus tämä äänikirjahomma toimii jopa kannusteena, eli Lotta-Sofia Saahkon Matkalaukkulapsuuden olen varannut tämän kevään ikkunanpesukuunteluksi. Toimii, kun ei malta odottaa että pääsisi kuuntelemaan!

Jos ei ole vielä tullut kokeiltua äänikirjapalveluita, voi tästä linkistä ottaa kokeiluun *BookBeatin kuukauden ilmaisen kokeilujakson. Jos jakson aikana tuntuu, etteivät äänikirjat ole kuitenkaan oma juttu, voi palvelun perua ja sen voi muutenkin lopettaa milloin tahansa, vaikka jatkaakin palvelun käyttöä. Jos siis peruu palvelun kokeilujakson aikana, ei tule kuluja. Kokeilujakso sisältää 20 tuntia kuunteluaikaa, eli pari kirjaa saa siinä ajassa kuunneltua. BookBeatilla on valikoimissa 800 000 äänikirjaa, eli valikoimaa tosiaan riittää. Kirjat löytyvät kategorioittain ja uutuudet, jotka usein ovat medioissa esillä ja pinnalla ajankohtaisissa keskusteluissa, löytyvät heti etusivun listauksesta. Usein kuuntelenkin näitä uutuuksia, joita ei ehkä kirjastosta vielä saa kun varausjonot ovat pitkiä.

Palvelusta löytyy myös äänikirjoja muilla kielillä, joten näitä voisi hyödyntää myös vaikka omankin ruosteessa olevan lukiosaksan verestykseen tai uuden kielen opiskelussa kuullun ymmärtämisenä.

Mukavaa kirjakevättä kaikille painettujen tai kuunneltujen kirjojen parissa!




lauantai 16. syyskuuta 2017

Sisustusmietteitä

Tämä sisustus on pakattuna muuttolaatikoihin ja vietynä rakennusajan säilöön, mutta kyllä kai sekin päivä koittaa, kun taulut kaivetaan esille ja ripustetaan uudenkarkeille hirsiseinille! Haikeus entisestä on muuttunut odotukseksi uudesta kodista. 

Talo sisustetaan siis samalla tyylillä kuin entinen koti, eli tammiparketit, vaaleat seinät ja muutamat tehosteseinät kuuluvat yleisilmeeseen. Tärkeät yksityiskohdat sisutuksessamme on muistot Euroopan reissuilta ja tietenkin valokuvat. Uusia huonekaluja ei ole tarkoitus juurikaan ostaa. Puuttuvia tuoleja ja sen sellaisia haalitaan varmaan ajan mittaan kirpputoreilta ja kunnostetaan. Yksi korkea kaappi jouduttiin myymään, kun sille ei säilytyspaikkaa löytynyt, mutta sen tilalle tuleekin kiintokalusteita. 

Uutuutena blogini liittyi osaksi Suomela.fi blogiverkostoa. Blogi pysyy muuten entisellään, mutta löytyy siis jatkossa myös Suomelan sivuilta. :) Suomelan toimittama Pientalo ja piha -lehti on koteihin jaettava mukava lukupaketti asumisen ajankohtaisista aiheista ja onkin varmasti monelle pinetaloasujalle tuttu! Pientalo ja piha & Suomela.fi löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Toivon tämän yhteistyön avaavan ovia uusille mielenkiintoisille kuvioille ja uusien lukijoidenkin löytävän blogiini! :)






 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kun kaikki menee putkeen

Yhteistyössä Meltex Oy:n kanssa

Pyrimme hankkimaan raksalle mahdollisuuksien mukaan Suomessa valmistettuja tuotteita. Meltex Oy on 1993 perustettu kotimainen putkivalmistaja, jolla on tehtaat Jyväskylässä, Kuhmoisissa, Sipoossa ja Turussa. Tilasimme kätevästi Meltexin Jyväskylän Palokassa sijaitsevasta tehtaanmyymälästä perustusvaiheessa tarvittavat tarvikkeet eli salaoja- ja sadevesijärjestelmät, käyttövesiputket, jätevesijärjestelmät, erilaiset asennus- ja suojaputket sekä maalämmön siirtoputket. Noutomyymälästä saa haettua tarvikkeita suoraan mukaan ja isommalle määrälle järjestyy toimitukset nopealla aikataululla ympäri Suomen. Samassa pompsissa meille tulee radonputkitukset, viemärien ja sadeveden tarkistuskaivot (joista jälkimmäiset tehdään tehtaalla mittojen mukaan mittatilaustuotteina), eristeet ja suodatinkankaat.

Meltexille on myönnetty Avainlippu-merkki, yritys on mukana Luotettava Kumppani -ohjelmassa ja toimii tuotannossaan ympäristövastuullisesti. Viemäriputket valmistetaan kestävästä polypropeenista eli PP-muovista ja niillä on Nordic Poly Mark -laatumerkintä, joka takaa tuotteen korkean pohjoismaisen laatutason. Muutenhan rakennustarvikkeissa käytetään CE-merkintää, mutta muoviputkituotteissa ei toistaiseksi voi tuota merkintää käyttää. CE-merkityn tuotteen ideahan on, että valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän EU:n rakennustuotedirekiivin vaatimukset ja standardit.

Talon perustuksia tehdessä kaivetaan maahan jos jonkinmoista putkea ja kaikki johtavat talossa tekniseen tilaan. Koska lähdöt tulee sokkelin alta, on putkityöt tehtävä samalla rysäyksellä perustuksen kanssa. Käyttövesiputkia varten kaivetaan oja rengaskaivosta talolle päin ja imeytyskentän suuntaan lähteville putkille aletaan myöskin pian tehdä kaivantoa. Suurin osa talon lvi-töistä tehdään siis tässä alkuvaiheessa!









Kaivolta kotiin! Työmaakuvissa on kaivaukset ja siellä pilkottaa vesikaivokin. Kuvassa kaivo on vielä kesken parin renkaan verran. Tuosta tasosta on vesiputkien lähdöt talolle päin ja seuraavana loppujen renkaiden laitto, eristeet ja peittely. Piti sinne vielä sähkötkin saada vesipumppua varten. Suojaputkessa tietysti.. kerron näistä vaiheista myöhemmin tarkemmin.

Näitä Meltexin putkiasioita voi fiilistellä lisää videolta. :)