Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virtasen Maalitehdas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virtasen Maalitehdas. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2020

Terassitohinaa ja blogin uudet tuulet

Näin reilun puolen vuoden tauko niin rakentamisesta kuin blogin kirjoittamisestakin on tuonut ja suonut aikaa pohtia blogin jatkoa ja uutta suuntaa. Tämähän ei oikein ainakaan pelkästään rakentajablogina voi jatkua, kun talo on nyt (melkein) valmis.

Yksi tärkeä syy jatkoaikeille on se, että löydätte niin hienosti blogiin edelleen ja kommentoitte postauksia ahkerasti! Lämmin kiitos siitä. Hyväksyin tuossa hiljattain kasan kommentteja ja vastailin kysymyksiin. Joitain asioita piti vähän muistutella mieleen itsellenikin, kun sain vaikkapa hiljattain kommentin ja kysymyksen maalämpökaivon poraukseen liittyen ja tuosta on jo kuitenkin kolmisen vuotta aikaa. 

Luonteva suunta blogin jatkolle onkin vielä kesken olevan pihan laitto, puutarhajutut muutenkin sekä erilaiset diy-projektit. Rakentaminen säilyy kuitenkin edelleen mukana blogissa, mutta kerron tästä vähän myöhemmin lisää!

Tämä kesä on mennyt lähinnä talon ulkomaalauksia viimeistellessä, joskin keskenhän ne ovat muutamasta kohtaa vieläkin. Iso urakka oli maalata terassin ja kuistin laipiot ja ne saatiin valmiiksi. Päivä jos toinenkin meni kyllä kurkotellessa. Sävyinä pohjalla on Virtasen maalitehtaan Neljän Öljyn Maali paperi (f487) ja palkeissa Virtasen maalitehtaan Kolmen Öljyn Kuullote poro (5087). Valkoiset laudat olivat valmiiksi pohjamaalatut, joten niihin ei tarvittu onneksi kuin yksi kerros maalia ja palkitkin on käsitelty vain kertaalleen kuullotteella. Olimme iloisesti yllättyneitä, että kuullotekaan ei juuri valunut laipioita maalatessa, vaan homma onnistui hyvin. Seuraavaksi on vuorossa kaiteiden ja rappusten nikkarointi terassille ja kuistille, taitavat jäädä suosiolla ensi kesään. 



Kuistinkin laipio on tosiaan maalattu. Uutta kuistilla on myös laudoitukset, jotka on tehty samalla siperianlehtikuusilankulla kuin terassikin. Niitä ei ole käsitelty millään, vaan ne saavat harmaantua luonnostaan.





Siinä näkyykin seuraava projekti, eli pakkauslavat toimittavat vielä ansioituneesti rappusten virkaa, mutta tuohon nikkaroimme kestopuusta ja siperianlehtikuusesta rappuset.

Luvassa blogissa on seuraavaksi siis ainakin vähän puutarha-asiaa tämän kesän istutusten osalta, vielä keskeneräisen saunan tekoa loppuun sekä pari huonekalujen tuunausprojektia. Yksi tällainen diy -projekti näkyykin jo kuistikuvissa, eli kaapelikelasta tehty pöytä. Pöydän ääressä on kestitetty näin korona-aikaan sopien ulkona päiväkahvi- ja lounasvieraita eli pöytä on ollut kovastikin käytössä. Kesäaamuina tuossa syötiin myös aamupalaa aamuauringon kajossa. Tämä kaapelikela onkin viimeksi esiintynyt Virtaa rakennushommiin -postauksen kuvissa vähän eri muodossa, kun siihen oli rullattuna työmaalle tullut sähkökaapeli. Pöytä sopi kivasti vanhojen ja samalla terassiöljyllä käsiteltyjen tuolien kaveriksi. Näillä eväillä ja uusin tuulin blogi porskuttaa siis eteenpäin! Mukavaa syysruskan aikaa!

maanantai 12. elokuuta 2019

Pintoja



Meillä näyttää aika valmiille! Maalaukset ovat loppusuoralla, hirsipanelit on laitettu olohuoneeseen alas, ylhäältä vielä puuttuu. Samoin kattopanelit on muualla paitsi erkkerissä. 







Seuraavaksi on vuorossa laatoitukset; kosteussulut on jo vessassa ja kylppärissä, vedeneristykset tulee seuraavaksi kylppärin seiniin. 

Ulkona on tehty vihonviimeinen kaivaus eli sadevesi- ja salaojavesien imeytys. Se on toteutettu kivipesänä, johon keräsimme tontilta kiviä ja harkonpalasia. Näin täällä kaavan ulkopuolella onnistuu toteuttaa tämä näin, ympärysmaakin on hyvin läpäisevää. 

Samalla ohimennen pihakin on siistiytynyt ja tasoittunut, kun parikymmentä kantoa vietiin samaan syssyyn tontilta pois. Terassilaudoitusta teemme syksyn mittaan myös.





Syksyllä blogiin tulee juttua lattiapinnoitteeksi valitsemastamme Kährsin tammiparketista, joka onkin meille ennestään tuttu ja hyväksi havaittu lattiamateriaali sekä Puustellin keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta, kunhan pääsemme niitä asentamaan. Myös talotekniikasta ja sähkösuunnitelmasta on tulossa asiaa. Mukavaa alkusyksyä!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Maalia pintaan

Kipsilevyseinien tasoitukset ovat loppusuoralla, joten maalausvälineet voitiin kaivaa esille ja korkata uusi purkki Virtasen Sisustusmaalia, joka sopii kipsilevy- ja betonipinnoille.



Kipsilevyseinien pohjamaaliksi ja perusväriksi tulee paperi f497 ja parille seinälle tehosteeksi laasti X487 ja sade J490 sekä vaatehuoneeseen mustikkamaito X425. Lisäksi eteisen puolipaneeli maalataan sävyllä onyksi G396.






Kodinhoitohuoneen seinien alarajaan tulee kosteussulku, joka nostetaan vähän seinälle ja se jää listan alle.




Siinä seinä pohjamaalattuna. Miellyttävää maalattavaa oli tämäkin Virtasen maalitehtaan pellavainen öljytemperamaali ja tuoksu on maalatessa melko mieto. Tämä on vesiohenteinen ja kiiltoasteeltaan silkinhimmeä maali. Uuden kerroksen voi maalata kolmen tunnin päästä edellisestä.



Laipioiden panelointi edistyy sekin ja saatiin vähän kullanarvoista talkooapuakin tähän työvaiheeseen. :) Ennen panelointia väliseinien ja katon rajaan on vielä laitettu eristeeksi suikaleina samaa Hunton Nativoa, jota tuli muutenkin väliseinien sisään. Teknisen tilan väliseinien päälle tosin laitettiin kivivillaeristettä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Pellavaöljymaalia sisällä ja ulkona

Talon maalaus on edistynyt mukavasti. Etenkin räystäslautojen maalaus on vienyt aikaa, vaan voiton puolella ollaan. Henkilönostin on ollut vuokralla, sillä päästiin käsiksi korkeisiin paikkoihin. 







Kuvassa yllä talon alaosa on maalattu kahteen kertaan ja yläosa on maalattu vasta kertaalleen. 

Sisällä muutama seinä on saanut jo ylleen kuultopintaista Virtasen Paneelimaalia. Virtasen Maalitehtaan 4 Öljyn Laatumaali on ollut niin unelmaa maalata ulkomaalauksia, että halusimme jatkaa saman tehtaan maaleilla sisälläkin. Olen lukenut muista blogeista monen painiskelleen sisäseinien hirsien vahakäsittelyn kanssa. Ensituntuma Paneelimaaliin on todella hyvä maalattavuus ja levittyvyys. Maali kuuluu M1 rakennusmateriaalien päästöluokkaan ja tosiaan sen tuoksu on varsin mieto maalatessa. M1 päästöluokka määrittelee päästöt yhden kuukauden päästä maalauksesta.

Paneelimaalia ei suoraan myydä kuultavana, mutta Virtasen Maalitehtaan ohjeiden mukaan kuultava pinta saadaan sävyttämällä Paneelimaalin C-pohjaa kuultavan värikartan sävyillä. Testailimme tovin oikeaa sävyä, valittu sävy on Lumi (5060) Valtti Akvacolor 
-kaavalla. Pastan määrällä voikin vaikuttaa lopputuloksen kuultoasteeseen ja testasimmekin myös sävyä Lumi (5060) Valtti Color -kaavalla, jossa pastaa on kaksi kertaa enemmän Akvacoloriin verrattuna. Kannattaa vartoa muutama päivä, sillä sävy näytti heti maalaamisen jälkeen aika valkoiselta. Muutaman päivän kuluttua se oli imeytynyt puuhun ja sen kuultavuus näyttikin juuri siltä miltä toivoimme. Alla on kuvat seinästä heti maalauksen jälkeen sekä muutaman päivän kuluttua maalauksesta. Käsittelykertoja on vain yksi. Loppuviikon urakkana minulla onkin käsitellä loput sisäseinät. Tuntuu kovin mukavalta ja palkitsevalta saada lopullista pintaa näkyviin sisällekin!

Maalin ollessa lopullisesti kuiva pintaan kuulemma saa "vanhanaikaista" kiiltoa kiillottamalla pinta villasukalla. Nyt pinta jää luonnollisen mattamaiseksi.





torstai 26. huhtikuuta 2018

F497 + 5087 = :)

Ulkomaalaus on ollut tovin käynnissä. Maalaamme talon kahteen kertaan, ensimmäinen kierros on menossa. Pohjalle on sudittu Virtasen Maalitehtaan Homeentappajaa. Talomaalin sävyksi valikoitui paperi F497. Valkoisen seassa on hitunen keltaista, joten sävy on lämmin. Toinen vaihtoehto olisi ollut valkoinen, jossa on vähän mustaa joukossa, mutta löysimme kuvia tuolla sävyllä maalatusta talosta ja sävy näytti meistä talvella hieman kylmältä. Siksi päädyimme lämpimämpään paperiin







Ensimmäinen maalipurkki meni räystäisiin ja talon yläosan maalauksiin, joten on käyty hommaamassa lisää purkkeja. Ei nyt noin montaa sentään mitä kuvassa on, Jyväskylän Seppälän K-Raudasta on tuo kuva. Varsin riittoisalta tämä maali kyllä vaikuttaa! Ensimmäinen käsittelykerta tosiaan maalataan laimennettuna, jotta maali imeytyy syvemmälle hirteen. Niinpä maalin joukkoon sekoitetaan 1:10 osaa pellavaöljyvernissaa. Maalaamme tätä ensimmäistä kerrosta nyt alhaalta ylöspäin, kun kovin suurta innostusta tikapuille ei niinkään meillä maalaustalkoiden naisväellä ole. :) Eipä maali kyllä juuri valu, ettei roiskeita ole tullut. Mutta viimeisen kerroksen maalaamme sitten ylhäältä alaspäin.

Valkoisen peittävän maalin kaveriksi tulee kuultavana sävyä poro 5087. Virtasen maaleissa kuultavan tuloksen ulkomaaliin saa sävyttämällä 3 Öljyn Kuullotetta. Tuote on lakkabensiiniohenteinen toisin kuin 4 Öljyn Maali. Ensituntumalta kuullotekin tuntui todella miellyttävältä levittää. Vaikka se vaikutti purkissa hyvin juoksevalta, se ei kuitenkaan valunut pensselissä niin paljoa kuin oletin. Ja tietysti kunhan ottaa kuullotetta vähän kerrallaan pensseliin, saa minimoitua valumista. Testailimme kuullotetta jo etukäteen, koska aikomus on maalata tällä terassin ja kuistin laipioita ja mietityttää millainen projekti tuosta muodostuu. Valumattomuus on siis varsin hyvä asia!




Lumiesteetkin ovat nyt kuistin katolla paikoillaan. Kaikki rakennustelineet saatiin viimein palautettua takaisin Konevuokraus Ykkösille.


Talon värivalinnassa on se juju, että tulevaisuudessa rakennettavan autokatoksen pääväri on poro ja nurkkalaudat ja muut koristeet taasen paperia. Nykyään yleensä piharakennukset käsitellään samalla värillä kuin talo, mutta ajattelimme noudattaa vanhempaa tyyliä, jossa päärakennus usein on erivärinen kuin piharakennukset. Näin metsän keskelle kalliomaisemaan muuttaessa tuntui parhaalta valita taloon hyvin luonnolliset sävyt. Vaan onpa pihan piristykseksi tulossa lasten toiveesta muuan punaiseksi maalattava vaja, josta kerron tarkemmin keväämmällä.



Sisällä on yhtä sun toista puuhaa. Viemäriputkitilaus on vetämässä, joten pian pohjaa päästään tekemään. Valua odotellessa maalipensseleillä riittää edelleen hommia!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Vahvistusta valinnoille Raksamessuilta

Sunnuntaina kiertelimme Raksamessuja Lahdessa. Monilla näytteilleasettajilla on messutarjouksia, joita saa hyvällä tuurilla hyödynnettyä, jos kyseinen tuote on hankintalistalla. Muutama päätös sai myös vahvistuksen messuilta.




Tuollaiset isot vaaleat laatat löytyivät messutarjouksena eteiseen. Nyt on ensimmäiset laatat siis hankittu! Silmäilimme myös koristepaneeleita, jollaista tulee eteisen seinään puolipaneeliksi. Virtasen Maalitehtaan pisteellä taas saimme Mauri Mikolalta lisää hyödyllisiä vinkkejä lähestyvään talon maalausurakkaan. 4 Öljyn Maalia kannattaa maalattavalle pinnalle levittää niin, että töpöttelee sitä ensin pitkin lautaa ja sitten sivelee koko matkalta. 







Virtasen Maalitehtaan pisteellä olivat esillä nuo perusvärit 4 Öljyn maalista ja sävyttämällähän saa mitä haluaa. Juteltiinkin vähän tuosta Kolmen Öljyn Kuullotteesta, jota meillä on tulossa tehosteeksi ulkomaalauksessa.

Suosittelen messuilla käymistä rakentajille, remontoijille tai sitä suunnitteleville siksikin, että messuilla pääsee kunnolla jututtamaan tuotteiden edustajia ja ennen kaikkea näkemään itse tuotteita! Näin oli esimerkiksi Huntonin kanssa, jonka Nativo puhalluseristettä ja levyeristettä pääsimme nyt katsomaan ihan livenä. Olemme valinneet Hunton Nativo puukuitueristeet talon väliseiniin ja puhalluseristeeksi yläpohjaan. Kerron myöhemmin lisää syistä, miksi päädyimme kyseiseen eristeeseen.



Siinä messujen antia tällä kertaa. Työmaalla on kaikenlaista taas tapahtunut. Seuraavissa postauksissa kerron lisää katosta ja ikkunoiden asentamisesta, joka onkin aika konstikasta hommaa hirsitalossa.