Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puustelli Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puustelli Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2019

Keittiöpalapeli

Yhteistyössä Jyväskylän Puustellin kanssa

Keittiö alkaa olla meillä nyt kodinkoneita vaille valmis. Jotain pientä vielä on laittamatta kuten sokkelilaudat. Puustellin kalustetoimituksen mukana tuli hyvät asennusohjeet ja teimme siis asennuksen itse. Tiskiallas ja liesituuletin (Falmecin Polar-V 35) tulivat meillä Puustellin paketin mukana. Puiset ovenkahvat ja kodinkoneet hankimme muualta. Jääkaapin paikka on alla kuvassa ikkunoiden välissä. Tuohon mahtuu juuri side by side -mallinen jääkaappi pakastimella.



Kun tapasimme aikaa sitten suunnittelukäynnillä Jyväskylän Puustellissa keittiösuunnittelijamme Ville Pohjosen, oli toiveemme tietenkin saada toimiva keittiö lapsiperheelle. Niinpä esimerkiksi jääkaappi siirrettiin Villen ehdotuksesta keskeisemmälle paikalle lähemmäs hellaa ja keittiön pöytää, kuin mitä alkuperäisessä talon pohjakuvassa oli ajateltu. Keittiö muuttui samalla saarekemalliseksi ja on kyllä paljon toimivampi näin! Voit lukea aiemman postauksen suunnittelukäynnistämme täältä.

Vaikka vielä ei ollakaan päästy kokkailemaan, tuntuvat keittiön mittasuhteet ja tiskialtaiden, hellan ja jääkaapin välimatkat sopivilta toisiinsa ja ruokapöydän paikkaan nähden. Jännäsin sitä, miltä saarekekeittiö tuntuu ja tosi hyvältä ja näppärältä vaikuttaa! Saareke on varmasti myös kätevä tarjoilupöytä juhlissa. Keittiön yksityiskohtina saarekkeeseen tuli olkkarin puolelle kaapistot maitolasisilla ovilla. Keittiön pyörivä kulmakaappi on mainio kattiloiden säilytykseen, tässä Mondo 90 karusellimallissa ovi pyörähtää kokonaan kaapin sisään avattaessa ovea. 

Asennukseen on käytetty Puustellin ohjeen mukaan Würthin AW20 ruuvauskärkeä, jota kaikki toimitetut ruuvit ovat, pois lukien saranoissa olevat ristipäät. Kaapit on asennettu suoraan kiinni hirsiseinän puolella siten, että sidelistoissa on 16 millimetrin reikä, jolloin ruuville jää tilaa liikkua. Alimmissa hirsissä liikkumavaran tarve on kuitenkin pienempää. Kuvassa näkyy myös kulmakaapin taakse kiinnitetyt sidelistat pöytätason tueksi. Taso on liimattu tuossa kohdin sidelistoihin. Hirsiseinällä on myös tuet pystyssä siten, että alin kiinnitys on kiinteä. Väliseinässä sidelista on kiinni kiinteästi, painumavara on huomioitu jo väliseinän rungossa.

Ovien saranoissa ja vetolaatikoissa on hyvät säätömahdollisuudet, säädöt on meillä vielä tekemättä.













Kunhan loput laatoitukset ovat valmiit, saadaan kodinhoitohuoneen kalusteetkin paikoilleen. Nekin on meillä Jyväskylän Puustellista. Laitan myöhemmin kuvat keittiöstä kodinkoneineen ja kodinhoitohuoneesta, kun sinne asti pääsemme.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kodille sydän

Yhteistyössä Jyväskylän Puustellin kanssa

Viime perjantaina Jyväskylän Puustellissa ovella oli vastassa keittiösuunnittelijamme Ville Pohjonen. Hänen kanssaan viimeistelimme aiemmin aloitetut suunnitelmat -  ja voi miten hyvät niistä tuli! Ville on käytännönläheinen suunnittelija ja osaa hyvin huomioida lapsiperheen tarpeet toimivalle keittiölle. Hän ottaa huomioon niin kätevän jääkaapin sijoittelun kuin muropaketin säilytyspaikankin. Ville ehdottaa ratkaisuja kuunnellen tarkasti omia toiveita ja visioita. Pari kertaa kävimme jo aiemmin lasten kanssa pohtimassa näitä keittiöasioita ja Villeltä löytyi lapsille pakastimesta jäätelötkin ja leikkipaikalla oli hyvät valikoimat leluja, että malttoivat odottaa.


Päädyimme valitsemaan Puustellin keittiön hyvän laadun vuoksi. Suurimmalla osalla Puustellin kalusteista on M1-päästöluokitus, eli tuotteissa ei ole käytetty liimoja, joihin on lisätty formaldehydiä eikä valmistusprosessissa käytetä raskasmetalleja. Puuovien pintakäsittely tehdään vesiohenteisilla petseillä, lakoilla ja luonnonöljyillä. Niinpä ei tarvitse olla huolissaan hajuhaitoista, joita uusissa kalusteissa voi olla. 

Jyväskylän Puustellissa mallikeittiöitä on moneen makuun. Mallikeittiöt oli uusittu juuri kun käytiin vuoden alussa ensimmäistä kertaa katsomassa. Tuntumaa saakin siihen, miltä omat valinnat kaapeiksi tuntuvat käytännössä ja materiaaleja pääsee hypistelemään. Tiesimme haluavamme valkoisen keittiön ja ovimalliksi valitsimme kauniin valkoisen koivupeilioven. Kodinkoneiden valinta on vielä vaiheessa, paikat nyt on selvillä. Jos jotakin yksityiskohtia haluaa vielä tilauksen teon jälkeen muuttaa, on se mahdollista. On tässä kuitenkin vielä vuosi aikaa sovittuun toimitusaikaan. 

Kaappien rungot toimitetaan valmiiksi kasattuina ja sisäänkannettuina. Jyväskylän Puustellista saa tarvittaessa keittiölle asennuspalvelun ja sisustuspalvelukin löytyy. Ville käy itse sitten muutamaa viikkoa ennen keittiön toimitusta meillä paikan päällä ottamassa tarkat mitat, jotta kalusteet istuvat todelliseen tilaan, eikä vain piirrustuksiin. Tilauksen yhteydessä saimme kalusteiden ja kodinkoneiden tarkat mitat, joten nyt päästään suunnittelemaan putkituksia, pistorasioiden paikkoja ja valaistusta.






Kuvassa Ville Pohjonen. Alla valintamme keittiön sekä kodinhoitohuoneen oviksi ja pöytätasoiksi.