perjantai 21. toukokuuta 2021

Puutarhapostaus

 Kiirettä on pitänyt koko kevään, mutta nyt kerkesin kertomaan mitä pihalle kuuluu. Hyviä uutisia on, että sekä hansaruusu että hortensia selvisivät talvesta. Unohdin kyllä mitenkään suojata hortensian syksyllä, mutta ilmeisesti koska lunta oli riittämiin, on lumipeite suojannut sitä kylliksi. Yhtään oksaakaan ei ollut katkennut. 

Kesäkukista ovat vakiolemppareita orvokit, petuniat ja pelargoniat ja ne ovatkin jo asettuneet taloksi. Lisäksi on siemenistä tulossa krasseja, kokeeksi valikoima niittykukkia sekä auringonkukkia, jotka toivottavasti ehtivät tällä kertaa kukkavaiheeseenkin. Viime vuonna niiden kylvö jäi kesäkuulle ja lopulta joku eläin söi koko kasvit ennen kukkimista, eli katsotaan mitä tapahtuu tänä vuonna.

Ensimmäiset karviaispensaat on myös istutettu. Pihalle on ajatus perustaa pieni nurmikenttä ja lopulle alueelle tulee hiekka ja kivituhkapohja. Katsotaan nyt ehtiikö multaa milloin hankkimaan ja levittelemään pihalle, saattaa jäädä syksyyn. Mutta ei se haittaa, nurmikon siemenet voi hyvin kylvää syksylläkin. Kukkapenkkien reunuksiin tulee kiviä, joita maasta nousi silloin putkien kaivuissa. Lisäksi kallioräjäytyksistä jäi muurikiviksi sopivia lohkareita.

Mukavaa kevättä ja hauskoja pihapuuhia!











sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Diy-projekti tapettirullien lopuista

 Tässä pikku vinkki, mihin käyttää tapettirullien loppuja. 


Nyt kun on taas aika laittaa lapaset ja pipot kesäksi jemmaan, päällystin näillä lastenhuoneen tapetin lopuilla kenkälaatikon. 

Oleellisinta on käyttää reilusti liimaa ja lisäksi teippasin pakkausteipillä hieman vahvikkeeksi reunoja parista kohtaa. Viitseliäimmät voivat kohdistaa tapetin mieleisekseen, tällä kertaa en paljoa miettinyt miten kuva asettuu. Valmis laatikko pääsi eteiskomeron päälle muiden säilytyslaatikoiden kaveriksi.