keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Pieni puutarhapenkki

Tässä pieni diy-projekti puutarhaan. Meille jäi ikkunanaukoista sahattuja hirsipalkkeja, joita olemme käyttäneet niin hiekkaleikkipaikan reunuksina kuin toisella puolella taloa piha-alueen rajaajanakin. Jäljellä oli vielä yksi kiva hirrenkappale, joka muovautui pienellä tuunauksella penkiksi. 

Penkkiä visioitiin jo syksyllä ja mietin, että se tulisi viime kesänä istutetun hansaruusun viereen. Kunhan ruusu tuosta vielä kasvaa suuremmaksi, penkillä voi istuskella ruusupensasta ihaillen ja tuoksutellen. Tuohon penkin taakse on tarkoitus istuttaa myöhemmin muitakin ruusuja, kuten juhannusruusu.

Ensin laitettiin penkin edustalle kuusi betonilaattaa. Pohja on kaiverrettu rautaharavalla ja vaatrattu vatupassilla suoraan. Sitten vaan laatat suoralle pohjalle ja lopuksi hiekkaa lakaistiin laattojen rakoihin.

Pari kahitiiltä jäi yli kylpytilojen muuraamisesta ja ne yhdessä kestopuupalikoiden kanssa muodostivat tuetut jalat penkille. Penkki päällystettiin lopuksi lehtikuusilaudoilla. Lehtikuusi harmaantuu myöhemmin saman väriseksi kuin päädystä pilkottava hirrenpää. 







Kuvassa alhaalla näkyykin olohuoneen ikkunoiden kohdalta sahattu pitkä palkki, joka toimii nykyisin pihan rajaajana metsään päin. Tässä vielä muistin virkistykseksi raksa-ajoilta postaus ikkuna-aukkojen suurentamisesta. Mukavaa kesää ja kivoja puutarhaprojekteja!